-
Period: 297 to
Sosiologian historia
-
300
Synty
syntyi 300 luvulla eaa. platonin ja aristoteleen kautta mutta oli viel silloin hyvin alkeellista ja vähäistä. -
Jan 1, 1500
niccolo
Italialainen filosofi Niccolo Machiavelli pyrki 1500-luvun alussa erottamaan asioiden todellisen tilan niiden ihannetilasta. Näin hän erotti etiikan ja politiikan. Hän näki ihmisen toimivat itsekkäästi omien halujensa mukaan. -
Hobbes
Englantilainen Thomas Hobbes ja teki 1600-luvulla samansuuntaisia havaintoja. Hänen mukaansa luonnontilassa ihmiset sotivat kaikkien sotaa kaikkia vastaan. -
locke + rassau
John Locke ja Jean-Jacques Rousseau näkivät, että ihmisten on pakko kiinnittyä yhteisöiksi ja sopia keskinäisiä sääntöjä välttääkseen luonnontilaisuuden ja sen aiheuttaman kurjuuden -
Sosiologia syntyy
Ranskalainen Auguste Comte on tieteenalan varsinainen perustaja, sosiologian isä. Hän käytti uudesta positiivisesta yhteiskuntatieteestään aluksi nimitystä sosiaalifysiikka, mutta vaihtoi nimen vuonna 1836 sosiologiaksi. Comten pääteos Cours de philosophie positive perustui ajaukseen, että tieteenalan tuli pyrkiä sosiaalisten tosiasioiden ja niitä hallitsevien lakien osoittamiseen. Hän pohti myös, mihin perustuu yhteiskuntarakenteiden pysyvyys ja mitkä tekijät saavat aikaan niiden muuttumisen. -
Herbert spencer
1800-luvun merkittäviä sosiologeja oli myös brittiläinen Herbert Spencer. Hänkin pohti yhteiskunnan muutosta ja pysyvyyttä. Darwinismin vaikutuksesta hän hakeutui etsimään vastausta yhteiskuntien kehittymisestä yksinkertaisesta, primitiivisestä yhteisöstä aina monimutkaisempaan. Koska kehitys on hänen mukaansa luonnollista, siihen ei pidä puuttua uudistuksilla. -
Émile Durkheim
Ranskalainen Émile Durkheim vaikutti 1800–1900-luvujen vaihteessa suuresti sosiologian tutkimusotteeseen ja näkökulmaan. Häntä kiinnosti erityisesti sosiaalinen järjestys, jonka hän katsoi perustuvan yhteisön yhteisiin arvoihin. Hän pyrki korostamaan sosiologian tutkimusotteen selvää poikkeamista psykologiasta ja biologiasta. Yksilö on suuresti riippuvainen yhteisöstään, niin että yhteisö on Durkheimin mukaan asetettava yksilön edelle toiminnan vaikuttimia pohdittaessa. -
Karl Marx
Spencerin aikalainen Karl Marx oli ensisijaisesti filosofi ja taloustieteilijä. Hänen panoksensa sosiologiaan oli konfliktin, yhteiskuntaluokkien ja sosiaalisen muutoksen analysointi. Hän näki konfliktit muutosten avaimena. Yhteiskunnan rakenteen hän näki muodostuvan talouden ja siellä vallitsevien tuotantosuhteiden mukaan -
Max Weber
Saksalainen Max Weber on vaikuttanut voimakkaasti 1900-luvun sosiologiaan. Weber sovelsi tutkimuksissaan käsitettä ideaalityyppi, jolla hän tarkoitti, että sosiologin on korostettava tutkimuksen kannalta olennaisia näkökohtia. Hänen omissa tutkimuksissaan ideaalityyppejä olivat esimerkiksi protestanttinen etiikka ja lahko. -
Harry Elmer Barnes
Yhdysvalloissa oli Harry Elmer Barnes, joka 1920-luvulla analysoi maansa sotajoukkojen sosiaalisia suhteita ensimmäisessä maailmansodassa, johon hän itsekin oli ottanut osaa. Thorstein Veblen pyrki samaan aikaan käyttämään sosiologiaa kansan hyvinvoinnin parantamiseen. Hänen kriittinen suhtautumisesta liike-elämään kuvastuu joutilasluokka-teoriassa. -
Maailman loppu
riippumatta siitä kumpi voittaa usa:N vaalit maailman loppu tulee kummiskin. Ja samalla sosiologian loppu. (let's end it with a bang)