-
Period: 500 to 1000
Varhaisajan keskitalous
Luontoistaloudessa ei käytetty rahaa, vaan taloudellinen yksikkö (ruokakunta) hankki tai valmisti kaiken itse toimintaympäristöstä saatavilla materiaaleilla. Kauppa oli tähän aikaan hyvin vähäistä koska pysyviä kauppapaikkoja ei ollut, mutta silti jonkunlaista kaupankäyntiä harjoitettiin. -
1200
1200-luvun esikapitalismi
Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, kuten pankit ja kauppaliitot, syntyivät jo keskiajalla n. 1200-luvulla. -
Period: 1400 to 1500
Medicit ja Fuggerit
Medicit ja fuggeritkin olivat laajasti 1400-1500-luvuilla Euroopassa vaikuttaneita pankkiirisukuja -
1500
Merkantilismi
Kauppapolitiikka, jota pyrittiin toteuttamaan 1500-luvulta aina 1800-luvulle. Merkantilismin tavoitteena oli saada ylijäämäinen kauppatase, eli että vientiä on enemmän kuin tuontia. -
Fysiokratismi
Fysiokratia oli 1700-luvun maatalousyhteiskunnassa luotu talousteoria, jonka mukaan maataloutta (perinteinen maatalous ja muusta alkutuotannosta) tulisi korostaa, koska teollisuus ja kauppa eivät fysiokraattien mielestä tuonut vaurautta. Fysiokratia oli merkantilismin vasta-aate. -
Taloudellinen liberalismi
Fysiokratismin lisäksi toinen vasta-aate merkantilismille, jonka mukaan valtio ei saisi puuttua talouselämään ja "näkymätön käsi" ohjaa palkat ja tuotteiden sekä palveluiden hinnat oikeille paikoilleen. -
Marxilainen suunnitelmatalous
Kaikki oli yhteisomistuksessa ja talouden tuottamat palvelut ja tuotteet määriteltiin viidelle vuodelle kerrallaan. -
Keyenesiläisyys
Keynesiläisyyden mukaan valtion kuuluu huolehtia siitä, että talouden suhdannevaihtelut pysyvät tasaisina -
Uusliberalismi
Uusliberalismin mukaan talous voi parhaiten ja ihmiset voivat hyvin, kun yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa toteutuvat -
Monetarismi
Monetarismi korostaa rahavarannon säätelyä ja sen merkitystä rahataloudessa. Monetarismi syrjäytti keynesiläisyyden 1970-luvulla.