-
Period: 7 BCE to 4 BCE
Jeesuksen oletetaan syntyneen
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. Mat 1:16 -
1 CE
Ensimmäinen vuosi kristillisessä kalenterissa
-
Period: 26 to 29
Johannes kastaja aloittaa toimintansa
-
Period: 28 to 31
Jeesus aloittaa opetuslapsi toimintansa
-
Period: 30 to 31
Jeesuksen ristiinnaulitseminen
Jeesusta lähdettiin viemään. 17 Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. 18 Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Jeesuksen ristiinnaulitseminen on myös todistettu oikeaksi historialliseksi tapahtumaksi -
31
Jeesuksen ylösnousemus
Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 10 Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. 11 He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet. tässä pätkä raamatusta liittyen jeesuksen ylösnousemukseen -
37
Paavalin käännytys damaskon tiellä
Damaskon tiellä Jeesus ilmestyy paavalille ja saa hänet käännytettyä uskomaan, että Jeesus on jumalan poika -
Period: 49 to 99
Paavali kirjeet kirjoitetaan
-
50
Apostolien kokous jerusalemissa
Apostolit kokoontuvat jerusalemissa -
64
kristittyjen vainot alkavat roomassa
Nero sytyttää rooman palamaan ja syyttää siitä kristittyjä ja alkaa metsästämään kristittyjä -
70
Markuksen evankeliumi kirjoitetaan
-
Period: 75 to 90
Luukkaan evankeliumi kirjoitetaan
-
Period: 80 to 85
Matteuksen evankeliumi kirjoitetaan
-
Period: 90 to 100
Johanneksen evankeliumi kirjoitetaan
-
250
Apostolinen uskon tunnustus
Apostolinen uskontunnustus luotiin erottamaan harhaoppiset kristittyjen joukosta -
321
Konstantinus tekee kristinuskosta virallisen valtion uskonnon roomassa
Keisari konstantinus kääntyy kristinuskoon ja tekee roomanvaltionuskonnoksi -
1054
Idän ja lännen kirkot eroavat
Byzantin patriarkka ja Rooman paavi riitautuvat siitä kumpi on kirkon oikea johtaja ja laittavat toisensa kirkonkirouksen alaisiksi -
Period: 1099 to 1293
Risitretkien aika
-
Period: 1506 to
Uuden Pietarinkirkon rakennus
-
1517
Martin Lutherin 95 teesiä
Martin Luther kirjoitti 95 teesiä jotka kritisoivat katollista kirkkoa ja naulasi ne Wittenburgin kirkon seinään -
1522
Lutherin saksankielinen uusitestamentti
Luther julkaisee saksan kielisen käännöksesä raamatusta -
1530
Protestanttinen kirkko syntyy