Juutalaisuuden historia

  • 2000 BCE

    Noin 2000-luvulla eKr

    Noin 2000-luvulla eKr
    Juutalaiset ajattelevat polveutuvansa Abrahamista, jolle Jumala antoi patriarkkakertomuksissa kuvatut lupaukset maasta ja jälkeläisistä
  • 1300 BCE

    Noin 1300-luvulla eKr

    Noin 1300-luvulla eKr
    Patriarkkakertomusten mukaan Jumala kutsui Mooseksen viemään israelilaiset pois Egyptistä takaisin Kanaaninmaahan. Matkalla Jumala ilmestyi Moosekselle Siinain vuorella ja antoi heille Mooseksen välityksellä lain eli Tooran. Laki oli merkkinä Jumalan ja Israelin välisestä liitosta, jonka pitämisestä seurasi Jumalan siunaus
  • 1000 BCE

    Noin 1000-luvulla eKr

    Noin 1000-luvulla eKr
    Daavid valitaan Israelin kuninkaaksi
  • 955 BCE

    Noin 955 eKr

    Noin 955 eKr
    Jerusalemiin rakennetaan ensimmäinen kappeli kuningas Salomonin aikana
  • 930 BCE

    noin vuonna 930 eKr

    noin vuonna 930 eKr
    Salomonin kuoltua valtakunta jakaantui kahtia. Pohjoisvaltakunta säilytti nimen Israel. Etelän kaksi heimoa muodostivat Juudean kuningaskunnan. Molemmat valtakunnat kuitenkin tuhoutuivat
  • 721 BCE

    721 eKr

    721 eKr
    Assyrialaiset valloittavat Israelin
  • 600 BCE

    600-luvulla eKr

    Erosi muista Lähi-idän uskonnoista
  • 586 BCE

    586 eKr

    586 eKr
    Babylonialaiset puolestaan valloittavat Jerusalemin ja hävittävät sen temppelin. He kuljettavat Juudean yläluokan pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan
  • 538 BCE

    538 eKr

    538 eKr
    Persialaiset kukistavat Babylonian valtakunnan. He sallivat juutalaisten lähteä pakkosiirtolaisuudesta. Hävitetyn temppelin tilalle rakennettiin uusi.