2008-2020 Talouden tapahtumat

  • Finanssikriisi

    Kriisi sai alkunsa Yhdysvalloista, jossa syynä olivat keskuspankin pitkään ylläpitämä matala korkotaso, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus liittovaltion painostuksesta, asuntolainoille vuonna 1997 säädetyt veroedut, rahoituslaitosten valtava riskihalukkuus ja monikymmenkertaisella velkavivulla sijoittaminen, laajaksi paisuneen johdannaiskaupan läpinäkymättömyys, pankkivalvonnan vakavat puutteet ja lainsäädännön porsaanreiät.
  • Taantuma

    Taantumaan eli talouden laskusuhdanteeseen johtivat korkea öljyn hinta, ruoan hinnan nousu, maailmanlaajuinen inflaatio, asuntojen korkeat hinnat ja lopulta rahoitussektorin kriisi.
  • Kreikan kriisi

    Kreikan hallitus ilmoitti, että maa oli vaikeuksissa valtionvelkansa maksamisessa. EU lähettää tukea Kreikan pankeille.
  • EU taantumassa

    Velkakriisissä kärvistelevän euroalueen talous painui virallisestikin taantumaan
  • Nokian myy puhelinten valmistuksen Microsoftille

    Nokia myi puhelinliiketoimintansa Microsoftille. Kauppahinta oli 5,44 miljardia euroa
  • Euroopassa ongelmia työmarkkinoilla

    Euroopan osalta kansantalouksien ongelmat liittyvät erityisesti työmarkkinoihin. Monilla euroalueen mailla on vaikeuksia kasvaa tänä vuonna, vaikka maailmantalouden tarjoama tuki on vahvinta moneen vuoteen.
  • Suomen talouden tilanne edelleen hankala

    Kasvu käynnistyy ennustejaksolla vain vaivoin ja on selvästi hitaampaa kuin muualla euroalueella.
  • Kiinan talouskasvu hidastuu

    Kiinan hallitus rajoittaa pääoman pääsyä ulkomaille, millä on vaikutus Kiinan talouteen.
  • Talouskasvu

    Talous on yleisesti hyvässä asemassa maailmanlaajuisesti
  • Suomen talous kasvaa viimein vuoden 2008 tasolle

    2000-luvun lopun finanssikriisin jälkeen Suomen talous kasvoi vuoden 2008 lukemiin vasta vuonna 2018.
  • Talouskasvu hidastuu

    Keskeisiä talouskasvua hidastavia rakenteellisia tekijöitä ovat Kiinan talouden muuttuminen palveluvaltaisemmaksi sekä väestön ikääntyminen kehittyneissä maissa.
  • Koronavirus pandemia

    Vuonna 2020 alkanut koronavirus pandemia oli kova isku taloudelle ja monille erityisesti pienemmille yrityksille.