You are not authorized to access this page.

Suomen historia

  • Suomesta tuli valtio

    Suomesta tuli valtio
    Muutosta edellytti suomen kieli, oma markka sekä valtiopäivät.
  • Suuret nälkävuodet

    Suuret nälkävuodet
    Etenkin vuodet 1866-1868 olivat erityisen kylmiä Pohjolassa. Näin ollen viljasadot olivat myös huonoja, jonka seurauksena nälkäkuolemien määrä kasvoi.
  • Teollistumisen alku

    Teollistumisen alku
    Suomi alkoi teollistui 1880-luvun loppupuoliskolla. Suomi pääsi osaksi ulkomaankauppaa, joka mahdollisti talouskasvun. Venäjälle vietiin muun muassa paperia ja koneita, kun taas länteen voita ja puutavaraa.
  • Kansanvalistusseuran perustaminen (nationalismin alkua)

    Kansanvalistusseuran perustaminen (nationalismin alkua)
    Perustetun kansanvalistuseuran tarkoituksena oli tuoda rahvas lähemmäs taidetta, kuten kirjallisuutta ja musiikkia. Eräs tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista on Aleksis Kivi.
  • Naisasialiike

    Naisasialiike
    Keskeisessä osassa oli saada samanlaiset oikeudet naisille, jotka miehillä jo oli. Merkittävin vaikuttaja oli Minna Canth, joka toimi muun muassa myös kirjailijana ja näytelmien käsikirjoittajana.
  • Nikolai Bobrikov Suomen kenraalikuvernööriksi

    Nikolai Bobrikov Suomen kenraalikuvernööriksi
    Toimi vuoteen 1904 saakka.
  • Helmikuun manifesti

    Helmikuun manifesti
    Nikolai toinen halusi yhtenäistää valtakuntansa lainsäädäntöä. Näin ollen Suomella oli vain oikeus tuoda mielipiteensä esille, muttei se kuitenkaan estänyt lakien voimaantuloa.
  • Venäjän ja Japanin sota

    Venäjän ja Japanin sota
    Vuoden kestänyt sota päättyi Venäjän tappioksi, joka aiheutti entuudestaan tyytymättömyyttä kansassa.
  • Suurlakko Suomessa

    Suurlakko Suomessa
    Venäjältä levisi lakko Suomeen, jonka tarkoituksena oli ennen helmikuun manifestia olleiden autonomisten oikeuksien takaisin saaminen.
  • Eduskuntauudistus

    Eduskuntauudistus
    Uudistuksen myötä työväen ja torppareiden asema parani, mutta porvareiden vaikutusvalta heikkeni. Naiset saivat vaalikelpoisuuden yhtä aikaa miesten kanssa.
  • Ensimmäinen maailmansota

    Sotaan oli useita syitä, mutta yhtenä syynä voidaan pitää Euroopan maiden kilpailua poliittisesta sekä taloudellisesta vallasta. Ensimmäinen maailmansota päättyi vuonna 1918 11. päivä marraskuuta.
  • Työaikalaki

    Työaika lyheni kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa.
  • Suomen itsenäistyminen

    Suomen itsenäistyminen
  • Suomen sisällissota

    Suomen sisällissota
    Sisällissodan syttymisen syitä ovat esimerkiksi elintarvikepula, kansan eriarvoisuus sekä toimimaton hallinto. Sodassa taistelivat punaiset, eli työväki sekä valkoiset, eli porvarit.
  • Sisällissodan päättyminen

    Valkoiset voittivat.
  • Yleinen asevelvollisuus

    Koski koko ikäluokkaa ja kaikkia miehiä.
  • Ståhlbergin aikakausi

    Ståhlbergin aikakausi
    Suomen ensimmäinen presidentti. Toimi vuodesta 1919 vuoteen 1925 saakka.
  • Oppivelvollisuuslaki

    Kansakoulu tuli pakolliseksi kaikille.
  • Lapuanliike

    Lapuanliike
    Syntyi kahakan seurauksena marraskuussa 1929 ja vastusti kommunismia. Johtajana toimi Vihtori Kosola.
  • Toinen maailmansota

    Toinen maailmansota
    Saksassa oli epävakaat olot, jolloin natsipuolue pääsi johtoon. Toisessa maailman sodassa taistelivat akselivallat ja liittoutuneet.
  • Talvisota

    Talvisota
    Suomen kansa yhtenäistyi ja talvisodan henki syntyi. Talvisota päättyi vuonna 1940 13. päivä maaliskuuta.
  • Rytin aikakausi

    Rytin aikakausi
    Toimi valtakausina 1940-1944.
  • Jatkosota

    Jatkosota
    Päättyi Neuvostoliiton voittoon. Suomi ei saanut takaisin talvisodassa menettäneitä alueita. Jatkosota päättyi vuonna 1944 19. päivä syyskuuta.
  • Mannerheimin valtakausi

    Mannerheimin valtakausi
    Vuodesta 1944 vuoteen 1946 saakka.
  • Lapin sota

    Päättyi vuonna 27. huhtikuuta 1945.
  • Kylmän sodan alku

    Aatteellinen sota, jossa oli mukana kaksi suurvaltaa: Neuvostoliitto ja Yhdysvallat. Neuvostoliitto kannatti kommunismia ja suunnitelmatalouutta, kun taas Yhdysvallat puolestaan markkinataloutta ja demokratiaa.
  • Toisen maailmansodan päättyminen

    Neuvostoliitto sai vallattua Berliinin. Tämän jälkeen Hitler teki itsemurhan ja Saksa antautui.
  • Naton perustaminen

  • Saksan kahtiajakautuminen

    Saksa jakautuu kahtia läntiseksi ja itäiseksi valtioksi.
  • Armi Kuusela

    Armi Kuusela
    Kruunattiin Miss Universumiksi sekä Suomen Neidoksi vuonna 1952.
  • Suomi osaksi YK:ta

  • Kekkosen valtakausi

    Kekkosen valtakausi
    Oli virassaan vuodesta 1956 vuoteen 1982 saakka.
  • Kansanterveyslaki

  • Berliinin muuri murtuu

    Berliinin muuri murtuu
    Berliinin muurin murtumisen jälkeen Saksat yhdistyivät vuonna 1990.
  • Suomen lamavuodet

  • Neuvostoliiton romahtaminen

    Kylmä sota katsotaan päättyneen Neuvostoliiton romahtamiseen.
  • Suomi osaksi EU:ta

    Suomi osaksi EU:ta
  • Halosen valtakausi

    Halosen valtakausi
    Suomen ensimmäinen naispresidentti. Valtakausi vuosina 2000-2012.
  • Euron käyttöönotto

    Suomi vaihtoi valuuttansa markasta euroihin.
  • Niinistön valtakausi

    Niinistön valtakausi
    Kahtena peräkkäisenä vuonna eniten ääniä saanut. Valtakausi vuodesta 2012 vuoteen 2024 saakka.
  • Suomi ja Ruotsi Naton jäseniksi

  • Ukrainan sota

    Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.